sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

PetExpo-messujen sunnuntaipäivä

No nyt on sitten PetExpo-messut takana päin! Olihan se melko rankka viikonloppu olla molempina päivinä esiintymässä, mutta todella mukava kokemus. Lisäksi Simo sai hyvää kehäharjoittelua tulevia kisoja varten. :)

Tämän päivän esityksistä meillä Simon kanssa ensimmäinen esitys ei mennyt niin hyvin kuin jälkimmäinen, mikä oli juuri päinvastoin kuin lauantaina. Ekassa esityksessä Simo haukkui lopussa taas aika paljon eikä olisi kaikkia liikkeitä halunnut tehdä kamalan innokkaasti lopussa. Mutta pääasiassa esitys sujui kuitenkin ihan ok.

Toinen esitys menikin sitten yllätyksekseni paljon paremmin. Oltiin kyllä ennen toista esitystä hieman harjoiteltu meidän ohjelman loppupään temppuja, missä Simo yltyi aiemmin haukkumaan ja kun saatiin eka muutama onnistunut suoritus niistä niin itse esityksen aikana Simo ei sitten vikassa esityksessä haukkunut ollenkaan. Jee! Muutenkin se teki liikkeet paljon paremmalla innolla kuin edellisessä esityksessä. Tosi mukavaa, kun voitiin päättää meidän esitykset todella onnistuneeseen suoritukseen. :)

Messuilla oli tosi kiva ilmapiiri olla esiintymässä ja hienosti yleisö oli mukana esityksissä. :) Hyvin huomasi, että Simokin jo ehti hyvin tottua yleisön aplodeihin ja tämän päivän esityksissä se ei enää pahemmin niitä noteerannut, kun vertasi aivan ekaan esitykseen, missä poju oli aluksi aivan ihmeissään. Hyvää kokemusta molemmille! :o)

Messuilta tuli taas sorruttua ostamaan koirille kaikkea hauskaa (mm. leluja ja luita):

Myös Pedigree sponsoroi kaikille esiintyjille mukavat herkkujutut sekä vesipullo+astia-setin sekä koira-aiheisia kortteja, mikä oli tosi hieno juttu:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.