perjantai 20. toukokuuta 2011

Treenit lappalaisporukan kanssa

Simon kanssa oltiin lappalaisporukan kanssa treenailemassa. Tällä kertaa harjoiteltiin ns. uroskehässä mm. yhdessä liikkumista, pujottelua, ohituksia ja paikallamakuuta. Ihan kivasti meni Simon kanssa. Pari kertaa se innostui haukkumaan, kun muutkin hieman rähinöivät, mutta tosi hienosti piti kuitenkin pääosin kontaktia. Tämä oli kyllä tosi hyvää treeniä Simpalle, koska harvoin tulee tällaista harjoiteltua. :)

Treenattiin myös muitakin tokojuttuja hieman ja lisäksi erilaisia koiratanssitemppuja. Alussa Simo olisi kovasti tahtonut haukkua eri peruutustempuissa ja piti ottaa monta kertaa homma alusta, kun herra meinasi kuumentua. Mutta lopulta onnistui myös hienosti ja täysin äänettömästi. :) Jotenkin tuolla ulkokentällä Simolla on aina haukku paljon herkemmässä kuin sisätiloissa treenatessa ja tosi tarkkana aion kyllä olla sen suhteen, ettei tapa pääsisi ainakaan yleistymään.

Tosi tyytyväinen olin Simon pyörähdyksiin itsensä ympäri. Nyt se osaa seurata molemmilla sivuilla ja pyörähtää eri suuntiin ympäri myös ilman käsimerkkejä. Ihan hienon näköinen sarja on, missä Simo ensin seuraa vasemmalla puolella ja pyörähtää pari kertaa ympäri, sitten pujottelee jalan alta oikealle puolelle seuraamaan ja siellä pyörähtää myös pari kertaa eri suuntaan. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.