keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Joulukuun messarin koiratanssikisojen aikataulut

Messarin koiratanssikisojen aikataulut olivat jo ilmestyneet Kennelliiton sivuille, hieno juttu! FS-kisaajia on taas hienosti paikalla ja myös alokasluokassa on peräti 13 kilpailijaa. Kovassa sarjassa ollaan Sanin kanssa ja pikku neidillehän tämä on tosiaan aivan ensimmäinen kisa, kun typy täyttää sen vaadittavat 10 kk juuri muutama päivä ennen kisaa. :) Harmi, kun meidän esiintymisvuoro on aivan luokan lopussa, koska sitten ei oikein voi keskittyä aiempien koirakkojen ohjelmiin, kun jännittää vaan sitä omaa vuoroa. Hienoa oli myös huomata, että toinenkin lappalainen oli meidän lisäksi uskaltautunut mukaan. :)

Sunnuntai 4.12., Freestyle-kilpailu klo 9.30

ALO

1. bordercollie Pikkupaimenen Ace Ventura ohjaaja Heli Piirainen
2. rhodesiankoira Spirit of Ishtar Kiss me Quick ohjaaja Henna Meriharju
3. bordercollie Dragunovtiger ohjaaja Sanna Lipponen
4. bostonin terrieri Nevicata’s celine Dion ohjaaja Leena Piira
5. shetlanninlammaskoira Shandy’s Belinda ohjaaja Hanna Maines
6. espanjanvesikoira Nadador Bola ohjaaja Noora Lehmusto
7. pitkäkarvainen mäyräkoira Zenetta’s My Uncas ohjaaja Outi Tastula
8. cockerspanieli Shavian Dancing Wheels ohjaaja Elina Laitinen
9. lapinporokoira Mikälie Gangesteri ohjaaja Elina Tammelin
10. shetlanninlammaskoira Sunsweet Golden Globe ohjaaja Emma Välttilä
11. sileäkarvainen noutaja Eternal Fire Adidas ohjaaja Saila Rappumäki
12. ruotsinlapinkoira Care Bear’s Fun Crisby Candy ohjaaja Merja Valkonen
13. bordercollie Tending Eager ohjaaja Riikka Ruokonen

AVO

14. valkoinen länsiylämaanterrieri Loving you like it or not ohjaaja Salla Haavisto
15. bordercollie Mawlch Dot ohjaaja Leena Inkilä
16. islanninlammaskoira Aitiorannan Ylfa Aradis, ohjaaja Johanna Saariluoma
17. australianpaimenkoira Tres Colores Senorita Tracey ohjaaja Mari Muhonen
18. x-rotu Gaia , ohjaaja Joanna Vuorilehto
19. kultainen noutaja Windalas Time To Love ohjaaja Tiina Paavola
20. valkoinen länsiylämaanterrieri Loving you lime ohjaaja Salla Haavisto
21. snautseri Mihan Syysriite ohjaaja Leena Inkilä
22. bordercollie Muttaburran Wooly Mammoth ohjaaja Johanna Saariluoma
23. novascotian noutaja Ruskaron Semper Rufina ohjaaja Johanna Nyberg
24. shetlanninlammaskoira Nappulavaaran Ensi-ilta ohjaaja Nadja Böcker

VOI

25. shetlanninlammaskoira Mutkis Onnensoturi ohjaaja Sini Eriksson


Kisojen HTM-aikataulut

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.