lauantai 19. marraskuuta 2011

Sani Jyväskylä KV:ssa

Sanin viralliset näyttelyt junnuluokassa korkattiin siis Jyväskylä Kv:ssa lauantaipäivänä. Todella paljon oli messuhalleissa väkeä ja välillä liikkuminenkin oli melkoisen hankalaa tungoksen vuoksi. Sani kuitenkin käyttäytyi näyttelyalueella todella hienosti ja kulki reippaasti mukanani. Minulla oli myös häkki mukana, jossa Sani sai rauhassa odotella meidän vuoroa. Ruotsinlapinkoirat arvosteli Leni Finne (joka oli minullekin aivan uusi tuttavuus) ja Sani oli päivän ainut rlk. Rotukehässä typy esiintyi hienosti. Ainut mikä ei ollut niin toivottavaa oli Sanin innostuminen tuomarin vinguttamasta lelusta, jolle piti myös pari haukahdusta sanoa. Tällä kertaa tuloksena oli Sanille JUN-EH, JUK1. Päästiin siis ajoissa lähtemään pois ja matkalle ostin Sanille myös maukkaan possunkorvan, joka oli neidin mieleen. ;)
*Sani Jyväskylän KV:ssa

Sanin arvostelu:

(tuomari Leni Finne)
Oikeat mittasuhteet. Sopiva luusto. Oikealinjainen pää. Erinomaiset silmät. Hyvät korvat. Hyvä kaula ja ylälinja. Ikäisekseen erinomainen eturinta. Riittävä rintakehä. Oikein kulmautuneet raajat. Vielä pentukarva. Voimakkaasti ulkokierteiset takakäpälät. Hieman löysät kyynärpäät. Oikea askelpituus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.