torstai 1. maaliskuuta 2012

Sanin kanssa Espoon koiratanssitreeneissä

Sanin kanssa tehtiin vielä kunnon kenraalitreenit ennen lauantain virallisia tanssikisoja. Nyt harjoiteltiin myös hiljaa työskentelyä eli aina kun Sani alkoi vinkumaan/haukahti, laitoin sen maahan makaamaan yksin ja vasta kun se oli rauhoittunut niin jatkettiin. Jatkossa täytyy aina alkaa toimia tällä tavalla, jottei äänenkäytöstä tule Sanin kanssa ongelma kisoissa. Varsinkin seuraamisissa se helposti turhautuu, jos liikutaan hitaammin ja alkaa vinkua.

Harjoiteltiin 3 seuraamispositiota, mitkä ovat meidän nykyisessä HTM-ohjelmassa sekä erilaisia FS liikkeitä, mitä meidän toiseen ohjelmaan sisältyy. Varsinkin poispäin peruutus sujui loistavasti, samoin jalkoväliin pakitukset. :) Lopuksi harjoiteltiin meidän HTM-ohjelma vielä pari kertaa musiikin tahtiin kokonaisuudessaan. Ekalla kerralla Sani alkoi hieman vinkua, joten keskeytettiin hetkeksi, ja laitoin Sanin taas maahan rauhoittumaan. Toinen kerta sujui tosi upeasti alusta loppuun, joten siihen olin tosi tyytyväinen. Nyt jännätään sitten miten lauantaina sujuu! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.