perjantai 15. kesäkuuta 2012

Koiratanssi-ilmoja

Tänään laitoin Simon ja Sanin HTM ilmottautumiset menemään Janakkalan virallisiin kisoihin, jotka ovat 4.8. Molemmat kisaavat vielä alokasluokassa, joten toivottavasti meidän ohjelmien välissä on tarpeeksi aikaa vaihtaa vaatteita yms. valmistautua seuraavan koiran kanssa. Simolle ollaan suunniteltu ihan uusi ohjelma, mutta Sanin kanssa olisi tarkoitus mennä vielä vanhalla hieman kylläkin muunnellulla HTM ohjelmalla.

Voipi olla, että freestyle jätetään nyt kokonaan väliin, kun Simon fs ohjelma on vielä ihan vaiheessa ja poju kilpailee nyt kuitenkin jo avoimessa luokassa. Lisäksi Simo on paljon epävarmempi ulkokehissä, joten en ehkä uskalla tehdä sen kanssa mitään kaukoliikkeitä siellä. Sanin kohdalla vielä mietin sitä fs osallistumista, koska viime aikoina neiti on ollut niin äänekäs vauhdikkaammissa fs liikkeissä, joten se hieman mietityttää. Lisäksi Sanin kohdalla mennään ihan vain harjoittelemaan ja mahdollisesti jopa keskeytetään, mikäli tilanne sen vaatii. Tärkeintä, että saataisiin neidille taas työskentelymotivaatio kohdalleen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.