maanantai 22. lokakuuta 2012

Lappalaiskoirien syyserkkari Laukaassa

Sunnuntaina 21.10. käytiin Sanin kanssa lappalaiskoirien syyserkkarissa Laukaassa. Näyttelyyn oli ilmoitettu alunperin 9 ruotsinlapinkoiraa (1 pentu, 3 urosta, 5 narttua). Kuitenkin valioluokan narttu jäi pois sairastelun vuoksi, joten yhteensä 8 rodun edustajaa nähtiin kehässä. Rodun tuomaroi Tapani Pukkila, joka oli meille aivan uusi tuttavuus. Sanin kanssa tietysti tavoiteltiin sertiä, mutta huonon turkin vuoksi uskoin, ettei ihan siihen yllettäisi, mutta väh. eh oli tavoitteena, jotta voitaisiin kasvattajaryhmään osallistua. Toiveet ryhmän saamisesta meni kuitenkin myttyyn, kun Sanin velipojalle Caamokselle tuomari antoikin H:n. :( Ilmeisesti kyseinen tuomari tykkäsi hieman pitkärunkoisemmista koirista. Sanin kanssa saatiin tyytyä EH:seen ja Sanillekin tuomari olisi toivonut enemmän rungon pituutta. Lisäksi takajaloista ja liikkeistä tuli moitetta. Tyttö esiintyi kuitenkin todella mallikkaasti. :) Tällä kertaa voitot menivät Ruotsiin, valioluokan uros oli VSP ja veteraaninarttu ROP.

Kehän jälkeen käytiin vielä valokuvauspisteessä, joten toivottavasti neidin kuva olisi sitten seuraavassa Lapinkoira-lehdessä. :) Ainakin ihan kivoja kuvia näytti tulevan. Itselleni ostin vielä puisen lapinkoira-kyltin myyntiartikkeli-pisteestä.
*Laukaan erkkari 21.10.2012 (Videota ja kuvia kaikista näyttelyn ruotsinlapinkoirista)

Sanin arvostelu:
43 cm. Voisi olla hieman pidempi. Hyvä pää. Selvä sukupuolileima. Tiivis runko. Hyvä häntä. Sopivat kulmaukset. Takaraajat ulkokierteiset ja ahtaat liikkeet. Hyvä turkki. Luonne hyvä. Esiintyy hyvin.







Hienosti sujui myös hampaiden tarkastus. :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.