lauantai 22. maaliskuuta 2014

Koiratanssikisat Ylöjärvellä

Tänään käytiin koirien kanssa tanssimassa Ylöjärvellä. Molempien kanssa osallistuttiin HTM lajiin, Sani alo ja Simo avo. Simon kanssa meillä oli aivan tuore ohjelmakin mitä ei oltu montaa kertaa ehditty vielä treenata. Hieman jännitin kun omien koirien välissä oli vain 3 koirakkoa, että miten kiirusta sitä pitää Simon valmistelun kanssa. Onneksi kaikki sujui kuitenkin siltä osin hienosti.

Ensin oli Sanin vuoro alokasluokassa. Totuttuun tapaan neidillä oli taas paljon asiaa kehässä ja se oli melkoisen hermostunut. Nyt ei seuraamiset sujunut ihan niin hyvin kuin viime kisoissa, pääosin kuitenkin ihan ok. Jälleen saatiin hyvät tekniset pisteet, mutta taiteelliset pisteet ja erityisesti yhtenäisyys ja kumppanuus -osa-alue jäi hieman uupumaan, joten KUMAan ei aivan ylletty. Pisteitä meille kuitenkin 160p ja alokasluokan 2. sija. :)
*Sanin HTM ohjelma Ylöjärvellä 22.03.2014

Tuomareiden kommentit ja pisteet:
Marita Packalen (vastaava): Hieman koiran huomio kääntyy muualle. Äätely vähän häiritsi. Tekn. 80 / Tait. 78, Yht. 158p
Mari Väänänen: Paljon hyviä erilaisia positioita. Musiikkia käytetty hyvin. Koiran kontakti parani loppua kohti. Ääntelyä aika paljon, vaikkei se haukkumiseksi yltynyt. Kaunis pari. Tekn. 85 / Tait. 78, Yht. 163p
Johanna Saariluoma: Tavoiteltu paljon teknistä vaikeutta ohjelmaan. Myös hyvin musiikkiin sidottuja kohtia oli joukossa. Koiran työskentelytapa rikkoi tänään harmillisesti kokonaisuutta (joitain epätäsmällisyyksiä/ääntelyä), olisi saanut olla rennompi. Tekn. 81 / Tait. 78, Yht. 159p
Yht. 160p

Simon vuoro tulikin piakkoin Sanin jälkeen. Meidän ohjelma sujui kokonaisuudessaan tosi kivasti. Alussa Simo alkoi hankaamaan hieman naamaansa maahan, mikä oli harmittava juttu. Onneksi saatiin siitä hyvin kuitenkin jatkettua. Hieman myöhemmin poju tarjosi myös pari ylimääräistä maahanmenoa pujottelun sijaan, mutta muita isoja mokia siellä ei tullut ja nyt pysyi Simo tosi hyvin kontaktissa eikä ihmetellyt yleisöä kuten sillä välillä on tapana. Olin kyllä tosi tyytyväinen Simon suoritukseen. Pisteet kylläkin jälleen yllättivät kun niitä saatiin jopa 168 mitkä riittivät myös KUMAan. Jee! Tämä oli tosiaan meidän ensimmäinen htm avo-luokan KUMA, joten olin siitä tosi iloinen. Vielä jos saataisiin toinen niin päästäisi jo voittajaluokkaan. Mutta saa nähdä vaatiiko toisen saaminen yhtä monta kisaa kuin tämä ensimmäinen. ;)
*Simon HTM ohjelma Ylöjärvellä 22.03.2014

Tuomareiden kommentit ja pisteet:
Marita Packalen (vastaava): Koira pitää tosi nätisti yhteyttä. Tekn. 82 / Tait. 83, Yht. 165p
Mari Väänänen: Kun alkuosan kontaktikatkoksesta selvittiin, oli yhteistyö hyvää. Hienoja tarkkoja positioita. Kaunis tunnelma. Tekn. 88 / Tait. 86, Yht. 174p
Johanna Saariluoma: Hyvin parille sopiva ohjelma, jossa tekniset vaatimukset hieman verottivat koiran jaksamista loppua kohti. Paria katkoa lukuunottamatta mukavaa työskentelyä. Muista odottaa koiraa vaihdoissa! Tekn. 85 / Tait. 80, Yht. 165p

Taitavat tanssinallet <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.