keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Simolla verikorva

Huomasin, että Simolle oli molempiin korviin kertynyt hieman nestettä. Oikeassa sitä on selvästi vähemmän ja vasempaan tullut jonkin verran enemmän. Tänään käytiin sitten lääkärissä näyttämässä korvia ja lääkäri vahvisti epäilyni eli ns. verikorva kyseessä. Simo on ilmeisesti raapimisella rikkonut jonkin suonen korvassa ja korvaan on kertynyt verta. Lääkäri yritti neulan kanssa saada tyhjennettyä korvaa, mutta se ei onnistunut ilman rauhoitusta, koska Simo alkoi rimpuilemaan niin paljon. Nyt sitten päätettiin, että katsotaan jonkin aikaa lähtisikö korva siitä itsestään tyhjenemään ja ainakaan mitään tulehdusta niissä ei enää näkynyt. Joudun varmasti jonkin aikaa pitämään Simolla myös kauluria, jottei enää raavi korvia. Muuten poju on onneksi ollut oma virkeä itsensä eikä yhtään kipeän oloinen. Vasemmasta korvasta lääkäri joutui hieman ajamaan karvoja pois ja koska korvan kärjessäkin on jonkin verran turvotusta niin vasen korva on sillä hieman lurpassa ja aika hassun näköinen.

Yleensä verikorvassa käykin jossei sitä tyhjennetä, että siitä saattaa tulla hieman ruttuisen näköinen ns. kukkakaalikorva, mutta se nyt ei haittaa kunhan koira olisi kunnossa. Nyt sitten jännätään lähteekö tämä paranemaan vai joudutaanko vielä menemään uudelleen lääkäriin, jolloin Simo pitäisi rauhoittaa korvan tyhjennystä varten ts. meidän MM osallistuminen on myös vaakalaudalla. :/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.