lauantai 7. maaliskuuta 2015

Janakkalan koiratanssikisat

Tänään päästiin koirien kanssa taas muutaman kuukauden tauon jälkeen tämän vuoden ekoihin koiratanssikisoihin. Tosi kiva oli taas nähdä monia koiratanssituttuja ja muutama ylisöpö pentukin oli kisa-alueelle eksynyt mitä pääsi sitten hieman ihastelemaan. Sanin kanssa osallistuimme molempiin lajeihin avoimeen luokkaan ja Simo kisasi tällä kertaa vain HTM voittajaluokassa. Kisat aloitettiin freestylella ja nyt päätin kokeilla Sanin kanssa sellaista valmistautumista, että treenattiin tosi paljon sen kanssa ennen meidän ohjelmaa. Tehtiin varmaan ainakin neljä erillistä tempputreenausta lämmityskehässä ja aina väleissä vein Sanin hetkeksi häkkiin lepäämään ja sitten uudestaan. Ideana oli saada Sanilta pahimmat höyryt purettua ja toiveena oli että siltä haukkuminenkin vähenisi kun ei olisi kehässä niin kovasssa vireessä.

Sanin vuoron tullessa onnistuin tällä kertaa itse olemaan suhteellisen rauhallinen. Varmaan oli ylimääräinen treenaus poistanut myös ohjaajan hyöryämistä selvästi. ;) Sanin kanssa kuljettiin rauhassa kehään ja otettiin alkuasento. Ohjelman alku sujui hienosti ja Sani vaikutti aavistuksen normaalia rauhallisemmalta. Vaikeampi poispäin peruutus sai valitettavasti Sanilta taas pienen protestihaukun aikaan, mutta sitten hieman rauhoittelin Sania ja jatkettiin. Pari vastaavaa haukkukohtaa tuli myöhemminkin, mutta sitten taas rauhoitin tilanteen ja jatkettiin. Hyvin Sani kyllä kesti minulta sen pienen palautteen mitä sille kehässä annoin ja hyvä kontakti säilyi läpi ohjelman. Loppupätkä ohjelmasta meni tosi hienosti, ainut että loppuasennosta piti tulla alas liian aikaisin. Itse olin muistanut hyvin kehua Sania ja pysyin rauhallisena pienistä haukkukohtauksista huolimatta. Mukavat pisteet saatiin Sanin kanssa (158,33) vaikkei tälläkään kertaa aivan KUMAan ylletty kun haukku oli rajoittanut meidän taiteellisia pisteitä. Näillä pisteillä meille irtosi myös avoimen luokan luokkavoitto mikä oli hienoa. :)
*Sanin freestyleohjelma Janakkalassa 07.03.2015

Voittajan on helppo hymyillä. :)

Taitava Sani

Freestylen jälkeen oli pieni tauko ja sitten kisoja jatkettiin HTM lajilla. Sanin vuoro oli ensin avoimessa luokassa. Mielestäni Sanin ohjelma meni ihan ok. Hieman näkyi, että pikkuisen oli puhti pois ja muutama yleisön ihmettely mahtui joukkoon. Osa positioista oli hieman väljiä ja oli siellä muutama haukkukin matkassa. Kokonaisuuteen olin kuitenkin ihan tyytyväinen. Hieman Sani protestoi vaikeimmissa sivuaskelissa mutta pääosin teki ihan kivasti. :) Pisteitä saatiin taas kivasti 158,67 millä irtosi avoimenluokan 2. sija. KUMA jäi jälleen tosi pienestä kiinni.
*Sanin HTM ohjelma Janakkalassa 07.03.2015

HTM avoimenluokan palkintojenjako

Simon vuoro olikin vasta kisojen toiseksi viimeisenä koirakkona HTM voi luokassa. Simon hain hallille vasta Sanin esitysten jälkeen ja poju oli hyvin energisen oloinen. Treenattiin sen kanssa hieman lämmityskehässä ja sitten laitoin sen hetkeksi häkkiin lepäämään. Ennen meidän vuoroa tehtiin vielä muutamat lyhyet harjoitukset ja sitten olikin jo meidän vuoro mennä kehään. Simon ohjelma sujui kokonaisuudessaan sekin ihan ok. Hieman pojusta näkyi, että ihan ei ollut tarpeeksi intoa välillä ja Simo jäikin muutaman kerran hieman ihmettelemään ja sitten hetken mietittyään aina jatkoi tekemistä. Muutama positio ei meinannut oikein onnistua, kun keskittyminen oli hukassa. Sitten oli taas useampi aivastelukohtaus mikä sekin aiheutti epätarkkuutta. Ohjelman lopussa sattui vielä harmittava juttu, kun astuin Simon tassulle sen seuratessa minun jalkojen välissä. Siitä Simo sitten antoi minulle palautetta muutamalla haukulla, mutta onneksi se suostui sen jälkeen vielä jatkamaan tosi nopeasti ja haukku ei yltynyt. Ohjelman loppu menikin sitten taas tosi hienosti. Nyt ei onneksi ollut yhtään sitä minun päälle hyppimistä kuten viime kisoissa, kun oltiin vaihdettu meidän alussa sekä lopussa oleva temppu toiseen. Simon kanssa saatiin pisteitä 155,67 ja sillä sijoituttiin voittajaluokassa kuudenneksi.
*Simon HTM ohjelma Janakkalassa 07.03.2015

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.