torstai 2. huhtikuuta 2015

Simolla suolisto-oireita

Simo on nyt n. parisen viikkoa ollut jo kipeänä, kun sillä on ollut pitkittynyt ripuli ja sitten lääkärissä se todettiin ihan suolistotulehdukseksi. Nyt Simo on ollut antibioottihoidolla ja lisäksi saanut myös kortisonia. Veriarvoista todettiin, että veren proteiinitasot ovat liian alhaiset, mutta muuten kaikki ok. Sydänäänet kuulostivat ensin oudoilta mutta ne onneksi korjaantuivat ja johtuivat ilmeisesti veren oudosta koostumuksesta. Simo myös röntgenkuvattiin ja mitään poikkeavaa ei vatsan alueelta löytynyt. Eläinklinikalle saatiin koekäyttöön myös tarkempi ultrauslaite joten Simon kanssa päästiin sopivasti testipotilaaksi ja lääkäri sai tutkittua vielä ultran kanssa sen vatsan ja suoliston alueen. Mitään kasvaimia tms. ei löytynyt, ainoastaan suolen seinämä oli hieman paksuuntunut mikä varmaan johtuu suolistotulehduksesta. Eilen käytiin antamassa vielä uusi verinäyte. Kaikki muut arvot oli ok (haima, maksa, yms.) mutta edelleen oli proteiiniarvot liian alhaiset vaikkakin hieman parantuneet. Simolla on myös vatsavaivat jatkuneet ja uloste ollut hieman löysempää. Nyt lääkäri määräsikin että nostetaan vielä kortisonitasoa ja aloitetaan myös toinen antibioottilääke. Toivotaan että tuo vaiva nyt tuosta helpottaisi ettei menisi äkkiä liian huonoon kuntoon. Toistaiseksi Simo on ollut kyllä ihan pirteä ja syönyt hyvin. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.