lauantai 26. syyskuuta 2015

Koiratanssikisat Akaassa

Tänään kisattiin Akaan koiratanssikisoissa Sanin kanssa. Ensin oli htm laji ja siinä oli avoimessa luokassa yhteensä 4 koirakkoa. Sanin ohjelma ei valitettavasti sujunut kovin hyvin, kun se oli aika paineen alla kehässä ja kävi haukkumassa jollekin olemattomalle äänelle kehän takaseinällä. Kontakti oli aika katkonaista ja suoritus hyvin rikkonainen. Pisteitä saatiin 140,34 ja sillä oli tyytyminen avoimen luokan 4. sijaan.

Freestylen avoimessa luokassa kisasi yhteensä 5 koirakkoa ja siihen minulla ei ollut mitään odotuksia kun htm oli mennyt niin huonosti. Ennen freestyleohjelmaa oltiin treenattu tosi paljon lyhyitä pätkiä, kun halusin saada Sanille selvästi alhaisemman vireen kisakehään. Nyt tuntui että valmistautuminen sujui hyvin ja itse en jännittänyt ennen ohjelmaa. Kehään mennessä Sani oli rennon oloinen ja tosi kiva alku saatiin ohjelmalle. Itsekin tajusin nauttivani kehässä olemisesta ohjelman puolessa välissä, kun kaikki oli mennyt niin hienosti. Jotenkin siitä tuli itselle vielä lisää rentoutta ja oli mukava pyörähdellä Sanin kanssa. Ohjelman loppupuolella hieman vaikeammissa liikkeissä Sanilta tuli jokunen haukku, mutta ei mitään pahempaa ja hyvin saatiin ohjelman loppu tehtyä. Itselle jäi tosi hyvä fiilis meidän esiintymisestä ja hyvillä mielin palkkasin Sanin herkkupurkilla. :) Ilokseni saatiin pisteitä jopa 160,33 mikä juuri ja juuri riitti kunniamainintaan ja siirto-oikeuteen voittajaluokkaan. Kaiken kukkuraksi voitettiin vielä avoinluokka mikä kruunasi päivän. :)
*Sanin freestyle ohjelma Akaassa 26.09.2015

Tuomareiden kommentit ja pisteet:
Marita Packalen (vastaava): Koira oli kyllä innolla mukana. Tekn. 80 / Tait. 82, Yht. 162p
Mirja Ovitz: Tasainen hyvä esitys. Tekn. 80 / Tait. 80, Yht. 160p
Johanna Saariluoma: Tasaisenvarma jammailu, jossa koira osasi esitetyt liikkeet mukavasti. Hatun ravistus tuodessa harmillinen, miettisin onko hattu tarpeen? Koreografia melko tasalaatuinen, miettisin voisiko rakennetta monipuolistaa ja/tai lisätä jonkin loppuhuipennuksen? Tekn. 81 / Tait. 78, Yht. 159p

Sani poseeraa palkintojensa kanssa

Freestyle avoimenluokan palkintokolmikko
 

1 kommentti:

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.