sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Sani & Pörri

Tänään se sitten lopultakin onnistui! Pörrin sitkeät yritykset palkittiin ja astutus onnistui. Koirat oli nalkissa n. 5 minuuttia ja Sanille toimitus oli melkoisen kivulias. Oltiin annettu koirien rauhassa touhuta pihalla ja kun näytti, että koirat oli nalkissa, niin mentiin pitämään niitä kiinni, kun olivat kääntyneet hännät vastakkain. Sani oli koko toimituksen ajan melkoisen levoton ja äänteli, mutta toivotaan että tämä tuottaisi tulosta. Nyt saa koirat levätä ja toipua ja katsotaan josko tänään vielä voisi myöhemmin yrittää uudestaan tai sitten huomisaamuna, jos Sani vielä antaa astua. Mutta ihanaa, että tämä nyt onnistui näin luomuna ja toivottavasti ultrassa näkyisi muutaman viikon päästä elämää. :) Nyt onkin sitten jännät ajat edessä!

1 kommentti:

  1. Ihania uutisia, toivotaan, että kaikki sujuu tästä eteenpäin erinomaisesti!

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.