sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Rally-tokokoulutus Varkaudessa

Tänään oltiin Epen ja Sanin kanssa rally-tokokoulutuksessa Varkaudessa. Kouluttajana toimi Hannele Pirttimaa, joka tuomaroi myös eilisessa Sanin kisassa. Alkuun pidettiin reilu puolen tunnin mittainen luento missä sai kysellä vapaasti kouluttajalta ja sen jälkeen tehtiin kaksi treenikierrosta koirien kanssa aina 10 min/koirakko kerrallaan. Hyvä että treeniaika jaettiin puoliksi niin molemmat koirat jaksoi hyvin keskittyä koulutussessioihin. Epellä oli ekalla kierroksella vähän kierroksia ja haukkua tuli jonkun verran, mutta ihan kivasti sain sen kuitenkin tekemään. Onneksi treenikaverilta saatiin huippukiva lelu pojulle lainaan, koska itse olin tyylikkäästi unohtanut kaikki Epen lelut kotiin. Epen kanssa tehtiin ekalla kierroksella enemmän tekniikkatreeniä. Käytiin läpi houkutuksen treenaamista ja sen jälkeen tehtiin seisomaan nousemista. Sanille taas ekalla kierroksella tehtiin ratatreeni ja siihen alkuun pari lähtöharjoitusta mitkä meni tosi hyvin, samoin kuin itse ratasuoritus. Palkkasin toki paljon radan aikana. Sitten treenattiin yksittäisenä kylttinä liikkeestä seisomista Sanin kanssa. Epen kanssa tehtiin toisella kierroksella ratatreeni mikä meni yllättävän kivasti (koska kyseessä oli kuitenkin mes-luokan rata) ja sitten tehtiin yksittäisenä kylttinä liikkeestä maahanmenoa. Sanille taas toisella kierroksella otettiin liikkeestä istumista ja merkille lähetystä. Paljon tuli kyllä taas hyödyllisiä vinkkejä ja itse tykkäsin päivän koulutuksesta. Alla vielä muistiinpanoja mitä tuli kirjoiteltua ylös.

Yleisiä vinkkejä
*Välillä tee kisanomainen treeni missä treenikaveri arvostelee. Luo jännitystä ohjaajalle!
*Muista ohjata kisoissa samoin kuin treeneissä!
*Kokeile treeneissä joskus jättää käsiavut pois jostain liikkeestä ja testaa osaako koira sanallisesta käskystä (jos osaa niin käsimerkki turha ja voi häivyttää pois). Ylimääräiset käsiavut mielellään pois sotkemasta koiraa. Tämä on myös hyvä kuunteluharjoitus koiralle.
*Muista palkata seuraamisesta! (meidän ikuisuusongelma)
*Lisää koiran motivaatiota tekemiseen keksimällä omia kylttejä ja jotain yllättäviä liikkeitä mitä koira ei voi ennakoida. Tämä lisää tekemiseen mielekkyyttä ja intoa, kun olet yllätyksellinen.
*Älä laita radalle vaikeita tai koiralle uusia kylttejä.
*Älä ota liian montaa tekniikkatreeniä kerrallaan harjoitteluun vaan keskity vaan pariin kerrallaan. Jos joku tietty juttu ei ala sujumaan, niin jätä vaikka hetkeksi tauolle, koska saattaa onnistua paremmin, kun aika on sille kypsä.
*Välillä kannattaa seurauttaa vaan hyppyesteen tai putken ohi eli aina ei niitä mennä tekemään ja koira ei opi karkaamaan niihin. Tee treeni missä esim. 10 hyppyä peräkkäin ja koira saa hypätä vaikka joka toisen tai kolmannen ja vaihdellen.
*Askelperuutuksissa ohjaaja voi peruuttaa myös tasa-askelin, jos se auttaa koiraa. Vaarana voi olla, että koira saattaa istua, mutta pysyy ehkä helpommin suorassa. Koira oikealla peruutuksessa voi ohjaaja aloittaa peruutuksen vasemmalla jalalla, jolloin koira ei niin väistä ulospäin.
*Merkille kohdistus: Opeta käsky kohdistukseen ("missä merkki"). Älä ota koiraa perusasentoon, jossa haluaa pitää kontaktia vaan esim. kävele merkkiä kohti ja kun koira bongaa merkin niin palkkaus. Palkkaa kauemmas ja suoraan ylhäältä. Pikku hiljaa liitä käsky ja ala vaatia merkin bongausta vain käskystä. Alkuun kentällä on vain se merkkitötterö eikä muita häiriökohteita. Kun lisäät muita kohteita kentälle niin varmistu, että oikeasti katsoo juuri merkkiä eikä mitä tahansa kohdetta. Kohdistustreenin voi tehdä heti aluksi, jolloin koira ehkä muutenkin bongailee helpommin kaikkea. Toinen vaihtoehto on ensin tehdä muutama toisto merkille lähetystä ja kun koira jo ennakoi mitä on tulossa ja ehkä katsoo valmiiksi merkkiin päin niin tekeekin kohdistustreenin ja palkkaa siitä.


Epe:
*Houkutus: Treenaa houkutusta niin, että lelut yms. houkutukset aluksi kauempana ja treenaat vaan jotain helppoa ja kivaa kauempana. Tee liike missä ensin kävelet kohti houkutusta mutta sitten käännytte pois päin siitä, esim. joku käännös tai eteentulo tai vaihtoehtoisesti joku kiva temppu. Vähitellen liikutte lähemmäs houkutuksia ja koira tottuu niihin vähitellen että ne vain ovat siellä mutta silti tehdään jotain kivaa.
*Seisominen: Ohjaa koira seisomaan laittamalla käsi vähän sen leuan alle, jolloin koira ei astu eteenpäin vaan nousee takapään avulla ylös seisomaan.
*Kentälle tai halliin tullessa anna Epen liikkua vapaasti hihnassa ja odota rauhassa että tulee perusasentoon itsenäisesti. Ei haittaa vaikka haukkuisi ihmisille, silti odota rauhassa, että itse ottaa kontaktin ja tulee perusasentoon. Oppii että ihmiset ei ole mikään juttu ja luopuu niistä itse.
*Treenaa eri liikkeitä kulkemalla putkea tai hyppyä kohti, koska ovat selkeästi häiriö vielä sille.
*Treenaa putken jälkeistä haltuunottoa. Anna seuraa -käsky jo tarpeeksi ajoissa kun vielä putkessa.
*Liikkeestä maahanmeno vielä vaikea liike. Muista antaa käsky ennen kuin pysähdyt. Pieni vartaloapu sallittu ja se selkeesti auttaa koiraa. Treenaa myös seisomisesta maahanmenoa (nyt oli vaikea ja istui siinä).

Sani:
*Tee lähtöharjoituksia.
*Paranna motivaatiota seuraamisiin palkkaamalla usein seuraamisista. Spiraalissa ja pujottelussa tee kaikkea kivaa kesken liikkeen, esim. pyörähdys. Välillä voit vain seurauttaa tötteröiden ohi tai tehdä vain osan seurauttamisista. Kokeile tehdä kaikkia muita liikkeitä pelkän seurauttamisen sijasta näillä kylteillä jotta koira ei opi, että tötteröt tarkottaa aina vain pitkää seuraamista. Muista yllätyksellinen palkkaus!
*Liikeestä seisominen: Treenaa nopeita pysähdyksiä esim. luoksetulon pysäytyksinä niin, että heität namin koiralle, kun se tulee.
*Poispäin peruutuksessa jos Sani peruuttaa oikealle vinoon niin voit sivuaskelilla (mene) ohjata sen vasemmalle ja sitten taas uudestaan peruuttamaan ,ettei törmää kylttiin. Voi olla -3p tvä, mutta ei tarvitse uusia kylttiä.
*Liikkeestä istu: Hidasta itse vauhtia jo edeltävältä kyltiltä, jolloin jäävä liike on koiralle helpompi. Jos hidastat itse kyltillä niin -3p ov, mutta parempi kuin -10p, jos liike ei ilman hidastamista onnistu ollenkaan. Käsimerkin (sormi) oltava selkeä, jotta Sani tietää, että istuminen kyseessä. Älä tee liian montaa toistoa ja muista vaihdella eri asentoja, esim. istu, seiso, istu, maahan. Nyt Sani alkoi tarjota liikkeestä seisomista, kun oltiin tehty monta toistoa pelkkää istumista. Kyltin voi uusia, jos itse et ole kävellyt vielä seuraavan kyltin suoritusalueelle.
*Merkille lähetys: Asetu itse kyltille hieman vinoon perusasentoon (-1p vino). Näin saat koiran katsomaan suoraan tötteröön päin ja koirat oppii nopeasti, että kun kyltillä asetutaan hieman vinoon, niin seuraava liike on merkille lähetys. Nyt treenattiin merkille lähetystä niin, että tötterö oli hyppyjen lähellä sekä putken suun luona, mutta tosi hyvin Sani kuunteli ja liike onnistui. Koira voi tarvittaessa myös peruuttaa merkille tai voit ohjata sivuaskelilla kaukana. Niistä voi tulla jotain pieniä vähennyksiä, mutta ei välttämättä kannata uusia. Ota merkille lähetykseen oma "merkki" -käsky. Kierrä -käskyllä se on oppinut kiertämään mitä tahansa kohteita, mutta merkki tarkoittaisi aina vain tötterön kiertämistä ja sinne pysähtymistä.



lauantai 11. marraskuuta 2017

Sanille RTK3 Varkauden kisoista

Tänään kisattiin kolmannen kerran Sanin kanssa rally-tokon voittajaluokassa. Kisat pidettiin Varkaudessa ja tuomarina kisoissa oli Hannele Pirttimaa (joka tuomaroi myös meidän edeltävissä kisoissa). Voittajaluokassa kisasi yhteensä 5 koirakkoa. Mielestäni rata oli ihan kiva ja mukava ettei tällä kertaa ollut houkutusta. Sanin kanssa treenattiin vaikeimpia liikkeitä ennen kehän alkua ja ihan kivasti sujui. Toisena päästiin radalle ja Sani oli hyvin kuulolla heti alussa. Ihan pieniä virheitä tuli joitakin radalla, mutta enemmänkin olisin olettanut lähtevän spiraalissa, jotta Sani kyllä haahuili aika paljon ja itse jouduin melkein pysähtymään sen takia. Yksi -10p väärin suoritetusta tehtävästä tuli, kun Sani istui yhdellä kyltillä yhden ylimääräisen kerran. Itse en sitä kauhean hyvin nähnyt, joten en sitten lähtenyt uusimaan, kun en ollut varma oliko istunut liikaa. Ihan jees rata, vaikka nyt Sani oli paikoin hieman alavireinen ja tekeminen ei ollut niin hyvää kuin viime kisoissa. Käytösruudussa tuli vielä harmillinen kymppi, kun Sani kerran meni maahan, kun piti istua ohjaajan edessä se 2 min. Kovasti jännäsin radan jälkeen, että näinköhän sieltä tulosta tulee, mutta saatiin onneksi: 76p, hyväksytty rata sekä RTK3 ja sijoituimme vielä luokassa 2. sijalle! Ihan huippu juttu! Hyvä Sani. <3
*Sani Varkauden rally-tokokisoissa 11.11.2017

2. sija ja RTK3 tunnus ansaittu

Hieno taitava super Sannikki <3

sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Lappalaiskoirien rally-tokon mestaruuskisat Tampereella

Eilen kisattiin molempien koirien kanssa Tampereella lappalaisten rally-mestiksissä. Nämä olivat Epelle ihan ekat viralliset rally-tokokisat. Tuomarina kisoissa toimi Hannele Pirttimaa. Alokasluokan rata sisälsi aika paljon erilaisia kääntäviä kylttejä ja mukana oli molemmat pujottelut, joten aika seuraamispainotteinen rata. Epen kanssa päästiin korkkaamaan kisat, kun olimme ihan ensimmäinen koirakko alokasluokassa. Ennen rataa Epe oli aika kuumana ja haukkui myös jonkun verran. Itseäkin tuntui jännittävän ja vähän taas tuli hermoiltua miten meidän oikein käy. Onneksi Epe kuitenkin malttoi itse kehässä keskittyä hienosti, vaikka ennen kehään menoa käytös olikin ollut aika levotonta. Tosi hieno rata saatiin lopulta suoritettua. Ainoastaan yksi virhepiste tuli, kun Epe jäi hetkeksi ihailemaan tuomaria ja kehäsihteeriä erään käännöksen aikana. Muuten rata sujui upeasti ja pistesaldoksi meille jäi hienosti 99p ja hyväksytty rata. Epen kanssa sijoituimme luokassa 4. sijalle ja lappalaisten rotumestaruuskisassa tultiin hienosti 3. sijalle. :)
*Epe Tampereen rally-tokokisoissa 28.10.2017

Alokasluokan ratapiirros

Voittajaluokan alkua saatiin odotella alokasluokan palkintojen jälkeen jonkun aikaa. En treenannut Sanin kanssa kuin kerran joitain radalla olevia liikkeitä ja muuten se sai odotella häkissä. Mentiin kehän laidalle odottelemaan vasta kun edeltävä koirakko oli radalla ja silloinkin Sani odotti suurimman osan ajasta paikkamakuussa. Todella hyvä into Sanilla olikin nyt radalle mentäessä ja super hyvässä vireessä saatiin rata tehtyä. Mielestäni tämä oli melkeimpä Sanin paras rallyrata tähän mennessä. Houkutus oli tällä kertaa paha, kun Sani halusi käydä tarkastamassa yhden röhköpossun, mutta hienosti tuli sieltä heti sitten jatkamaan. En uusinut houkutusta, kun ajattelin ettei se olisi niin iso virhe. Kuitenkin siitä lähti yhteensä 16 pistettä pois mikä harmitti jälki käteen. Puolenvaihto takana -kyltiltä saatiin myös virheitä: minulle -3p ov, kun ilmeisesti hieman muutin kävelylinjaani ja Sanille -1p kontr, kun taisi kerran tökkästä minun kättä. Suhteellisen tiukka tuomarilinja siis oli, mutta olin todella tyytyväinen Sanin tekemiseen. Liikkeet onnistui hienosti ja Sani oli motivoitunut läpi radan. Myös käytösruutu onnistui hyvin. Sanin kanssa saimme yhteensä 80p ja hyväksytyn radan. Olimme voittajaluokassa 6. sijalla ja Sanikin sijoittui lappalaisten rotumestiksissä 3. sijalle. Hieno päivä oli molempien koirien kanssa. :)
*Sani Tampereen rally-tokokisoissa 28.10.2017

Voittajaluokan ratapiirros

Hienot rally-nallet <3

maanantai 23. lokakuuta 2017

Ja vielä kuvia SMmeistä

Kiitokset SporttiRakille näistä hienoista kuvista. :)

Sanin HTM ohjelmasta
Kuvat: SporttiRakki



Kuvat: SporttiRakki


Sanin freestyle ohjelmasta:

Kuvat: SporttiRakki



Kuvat: SporttiRakki



Kuvat: SporttiRakki


Kuvat: SporttiRakki



Kuvat: SporttiRakki

sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Lisää kuvia SM-kisoista

Sain taas upeita kuvia Sanin ohjelmista SM-kisoissa. Kiitokset kuvaajille! :)

Sanin HTM ohjelmasta. Kuva: Johanna Lyömilä

Sanin fs ohjelmasta. Kuva: Heli Metsla

Kuva: Heli Metsla

Kuva: Heli Metsla

Kuva: Heli Metsla

Kuva: Heli Metsla

Kuva: Heli Metsla

lauantai 21. lokakuuta 2017

Koiratanssin SM-kisat Janakkalassa

Tänään Sani debytoi ekaa kertaa koiratanssin SM-kisoissa. Osallistuimme molempiin lajeihin ja mukavasti oli koirakoita kisoissa paikalla. HTM lajissa kisasi 12 koirakkoa ja freestylessa 13. :) Ihana oli nähdä monia tuttujakin taas pitkästä aikaa. Ennen HTM suoritusta minua jännitti taas melkoisesti, mutta onneksi Sani ei ottanut kauhean pahoja kierroksia sen takia. Hieman se ulvoi ohjelman aikana ja alkupositio oikealla puolella oli sille jälleen vaikea kuten myös viime kisoissakin. Sitten toinen jalkojen välissä positio aiheutti myös ulvomista mikä ei onneksi tainnut tuomareille asti kuulua kun oltiin ihan kehän takaosassa. Muuten Sani teki ihan kivasti ja sen ilme näytti paremmalta ja vire oli korkeammalla kuin viime kisoissa. Itselle jäi vähän sen ääntelyn takia hampaan koloon, mutta tuomarit tuntuivat tykkäävän meidän ohjelmasta ja pisteet 160,33 riitti jopa meidän ekaan sertiin! Sijoitus meille oli 8. mihin olin täysin tyytyväinen. :) Kova taso oli HTM kisassa.
*Sanin htm ohjelma koiratanssin SM kisoissa Janakkalassa 21.10.2017

Tuomareiden kommentit ja pisteet:
Hannele Parviainen (vastaava): Tekn. 82 / Tait. 81, Yht. 163p
Tiina Jounio: Kaunis ohjelma, mutta joitakin hapuiluja positioissa ja hetkellistä herpaantumista. Tekn. 78 / Tait. 81, Yht. 159p
Hanna Maines: Kaunis kokonaisuus, vaikka muutamia kontaktikatkoja ja selkeitä käsiapuja. Tekn. 81 / Tait. 78, Yht. 159p
Yht. 160,33p


Freestylessa jouduttiinkin odottelemaan meidän vuoroa ihan kisan loppuun asti, koska esiinnyttiin ihan viimeisenä koirakkona. Onneksi Sani oli lepäillyt hyvin häkissään eikä väsymys näyttänyt painavan. Meidän ohjelma meni mielestäni hyvin. Haukkumista ja ulvomista oli jonkin verran, mutta Sani jatkoi aina hyvin tekemistä ja liikkeet onnistui hyvin. Itse olin tosi tyytyväinen. Kaksi tuomaria olisi antanut jopa sertiin oikeuttavat pisteet, mutta koska kolmas tuomari ei niin paljon tykännyt tästä ohjelmasta niin kokonaispisteitä saatiin 158,67 millä sijoituimme 9. sijalle. Sani suoriutui kyllä kunnialla molemmista ohjelmista ja hienoa oli saada ekan kerran osallistua koiratanssin SM-kisoihin sen kanssa. Mukava kokemus oli ja erityisesti HTM serti lämmittää mieltä. Ihanaa kun on näin mahtava harrastuskaveri tanssiparina. <3
*Sanin freestyle ohjelma koiratanssin SM-kisoissa Janakkalassa 21.10.2017

Tuomareiden kommentit ja pisteet:
Outi Tastula: Hauska koreografia, vaikka ihan hirveästi en noita rosvoja pelkäisi. :) Pikku rokotus haukkumisesta. Tekn. 81 / Tait. 82, Yht. 163p
Tiina Jounio: Kiva pakoreissu, josta koirakin suoriutui kommelluksitta. Tekn. 81 / Tait. 81, Yht. 162p
Hanna Maines: Hauska idea. Koreografiaan toivoisin enemmän sujuvuutta. Tekn. 77 / Tait. 74, Yht. 151p
Yht. 158,67p

Palkintojenjako

Taitava Sannikki <3



maanantai 25. syyskuuta 2017

Lisää kuvia Oulun kt kisoista

Suloinen Epe (kuvat: Taru Vallius)

Epen freestyleohjelmasta




Epe lentoon lähdössä :)





Sanin htm ohjelmasta (kuvat: Taru Vallius)

sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Oulun reissu

Perjantaina lähdettiin koirien kanssa jo päivällä ajelemaan kohti Oulua. Ajoaika oli n. 4,5h ja pysähdysten kanssa meillä meni melkein 6h matkaan. Onneksi oli tosi hyvä keli ajella ja suhteellisen rauhallinen liikenne.

Matkalla pysähdyttiin eräälle soranottoalueelle missä Epe sai juoksennella vapaana.

Oulussa päästiin tutustumaan jo perjantaina myös meidän lauantaiseen kisahalliin kun siellä oli lappalaiskoirien vapaat treenit. Tein molemmille koirille lyhyet motivaatiotreenit ja molemmat keskittyi kyllä hienosti oudossa hallissa. Epekin suostui leikkimään ihan hyvin. Treenien jälkeen ajeltiin Nallikarin mökkikylään yöpymään. Paikka oli ihastuttava ja päästiin vielä iltalenkin yhteydessä nauttimaan upeasti auringonlaskusta meren rannalla. :)

Koirat ihmetteli muita kävelyllä olevia koiria.

Auringonlasku lopuillaan.

Koirat viihtyivät hyvin meidän mökissä.

Aamulenkillä merimaisemissa.


Ja pari pönötyskuvaa lisää. ;)

Aamupalan jälkeen luovutettiin meidän mökin avaimet ja suunnattiin kohti kisahallia. Oltiinkin melkein ensimmäiset kisaajat paikalla, kun halusin mennä niin hyvissä ajoin, jotta ehtisi hyvin valmistella kaiken. Ensin oli vuorossa htm laji ja tällä kertaa aloitettiinkin voittajaluokalla. Sanin kanssa päästiin avaamaan kisat, kun esiinnyttiin heti ensimmäisenä. Itseäni jännitti jonkun verran, mutta mielestäni ihan hyvin sain kasattua itseni meidän esitykseen. Itse ohjelma meni ihan hyvin. Parissa positiossa Sani oli hieman haluton tekemään ja sain sitä kannustaa ja vähän tuli vinouksia sen takia. Itse muistin ohjelman hyvin ja kaikki käsieleet mitä oli suunniteltu mihin, joten omaan esiintymiseen olin tyytyväinen. Harmillisesti meidän suoritus ei aivan riittänyt sertiin vaan 158p saatiin ja sijoituimme voittajaluokassa 2. sijalle.
*Sanin htm ohjelma Oulussa 23.09.2017

Sanin htm ohjelman alkua.

Ohjelman kohokohta tulossa

Pyörimistä koira jalkojen välissä positiossa.

Epen htm ohjelma oli meillä seuraavana vuorossa. Itseä vähän etukäteen mietitytti miten poju tulee selviytymään, kun seuraamiset on sille välillä ollut vielä vähän vaikeita, kun vaatii niin paljon keskittymistä. Epe kuitenkin suoriutui todella upeasti. Alussa puputemppu onnistui hyvin ja sen jälkeen seuraamiset meni hienosti. Sivuliikkeetkin onnistui ja Epe oli innolla mukana. Yksi pieni törmäily oli ennen jalan ali position vaihdosta ja lopussa Epe ei oikein meinannut pysyä oikean puolen positiossa, kun eksyi liian eteen innoissaan. Hyvin sain sen kyllä siitä palaamaan ja loppu menikin hienosti. Nyt onnistui myös molemmat pyörähdykset mitkä on välillä treeneissä epäonnistuneet. Kokonaisuuteen olin todella tyytyväinen. :) Pisteet yllätti myös positiivisesti, koska saatiin jopa 176p ja KUMA sekä voitettiin vielä alokasluokka. Hieno Epe!
*Epen htm ohjelma Oulussa 23.09.2017

Epen pupu-temppu htm ohjelman alussa

Position vaihto pujottelemalla

Oikealla puolella seuraamista

Vasemmalla puolella juosten seuraamista.

Htm lajin palkintojenjako olikin aika pian Epen esityksen jälkeen ja hienostihan molemmat koirat sijoittuivat. :)

Sanille 2. sija htm voittajaluokassa

Epelle htm alokasluokan voitto :)

Freestylelajilla jatkettiin palkintojenjaon jälkeen ja jälleen voittajaluokka aloitti. Sanin kanssa kisattiin luokan toisena, joten ehdin onneksi hyvin viedä meidän rekvisiitat kehään ja valmistella koiran ennen omaa vuoroa. Sanin ohjelma alkoi ihan ok, tosin oli parissa liikkeessä hieman haistelua, mutta sain Sanin siitä hyvin jatkamaan. Ei ehditty ihan puoleen väliinkään meidän ohjelmassa niin sitten tapahtui jotain ja aivan kuin Sani olisi saanut jonkun hajun kehän ulkopuolelta, koska lähti vain kontaktista kehän etulaitaan aivan kuin jonkun hajun vetämänä. Onneksi kehässä oli niin hyvät aidat, ettei Sani päässyt sieltä pois, mutta päätin siinä vaiheessa sitten jo keskeyttää. Sani oli sellaisessa tilassa, että tuskin olisi siitä enää kyennyt jatkamaankaan. Otin Sanin vain kiinni ja vein sen häkkiin ilman mitään palkkoja. Tuo jäi kyllä harmittamaan, kun olisi ollut kiva saada tämä uusi ohjelma onnistumaan. Täytyy miettiä olisiko Sanille pieni treenitaukokin paikallaan ennen SM-kisoja, kun tuntuu, että isoimmat ongelmat on motivoinnissa eikä niinkään osaamisessa.

Sanin freestyleohjelman kukkuu-temppu

Epen freestyleohjelman vuoroa saatiinkin sitten odotella vähän aikaa ja jännäsin miten Epe mahtaa vielä jaksaa toisen ohjelman varsinkin, kun päivä oli jo ollut aika pitkä kisapaikalla. Epe kyllä yllätti jälleen todella positiivisesti. Jätkä oli aivan super innoissaan ja ohjelma meni hienosti. Yhtään haukkuakaan ei tullut mikä oli mahti juttu. :) Alussa musan soimista jouduttiin odottamaan normaalia kauemmin, jolloin Epe ehti liian aikaisin nousta maasta, mutta sen jälkeen ohjelma lähti hienosti. Vähän siellä oli pientä pomppimista joissain kohdissa, kun tyyppi oli niin innoissaan, mutta hyvä niin päin ettei ainakaan laamaillut. Olin kyllä niin tyytyväinen pikku pojun suoritukseen. Jälleen saatiin upeat pisteet ja sattumalta aivan samat mitä htm lajista eli 176p, KUMA ja myös freestylessa alokasluokan luokkavoitto. :)
*Epen freestyleohjelma Oulussa 23.09.2017

Epen fs ohjelman alkuasento

Ja Epen fs ohjelman loppuposeeraus
 
Freestylen alokasluokan palkintojenjako. Epe jälleen 1. sijalla! :)

Lopuksi oli vielä lappalaiskoirien rotumestaruus palkintojenjaot. Molemmille koirille tuli hienosti menestystä myös rotumestiksissä.

Sani oli voittajaluokan rotumestaruuskisassa 2. sijalla htm ohjelmallaan

Epe oli alokasluokan rotumestari (htm ohjelmallaan) ja myös 2. sijalla (fs ohjelmallaan)

Palkintojenjakojen jälkeen otettiin vielä porukalla erilaisia ryhmäkuvia Lapinkoira-lehteä varten. Oli kyllä todella mukava kisapäivä ja mukava oli nähdä myös Raijaa (Pörrin omistaja), joka oli meitä tullut Torniosta katsomaan. Myös Kaisa (Kikin omistaja) oli ollut tietysti tsemppijoukoissa mukana. :)

Ryhmäkuva kaikista rotumestiksissä kisanneista lappalaiskoirista.

Epe poseeraa vielä palkintojen kanssa. :)

Kaikki kolme lappalaiskoirarotua olivat mukana mestaruustansseissa. Kuvassa Sani keskellä.

Kisojen jälkeen ajeltiin Kaisan ja Eetun luokse Kiiminkiin yöpymään ja siellä pääsin näkemään taas ihanaisen Kiki-tytönkin. Kiki oli kyllä niin innoissaan tästä vierailusta että voi hyvän tähden. :) Su aamuna Epe sai vielä painia takapihalla Kiki-siskon kanssa ja ai että kun sisaruksilla oli sitten hauskaa. Kovin paljon ei ollut meno muuttunut sitten pentulaatikkoaikojen. :)
*Epe ja Kiki leikkii 24.09.2017

Leikkisession jälkeen molemmat pennut olivat yltä päältä kuolassa. Ihanaa! :)

Sitten olikin jo meidän kotiin lähdön aika. Hyvästeltiin Kaisa ja Eetu ja koirat ja lähdettiin ajelemaan kotia kohti. Matkalla pysähdyttiin hieman ulkoilemaan ja kiva lammenreunus lenkki löytyi matkalta.

Taas joutui koirat poseeraamaan. ;)


Kotiin päästiin jo hyvissä ajoin ja tosi kiva fiilis jäi viikonlopun reissusta. Paljon sai taas kokea uusia kivoja asioita ja nähdä monia koiratuttuja. Alla vielä jokunen kuva meidän viikonlopun palkintosaaliista. Ihan tyhjin käsin ei siis kotiin tarvinnut tulla. ;)

Tanssitähdet


Epe yrittää olla niin vaatimaton. ;)