lauantai 12. toukokuuta 2018

Epen kanssa rally-kisoissa

Tällä viikolla onkin rallateltu Epen kanssa oikein urakalla. Torstaina käytiin Mikkelissä rally-tokon möllikisoissa. Kisat oli ulkona Käpälämäki mätsärin yhteydessä. Päivä oli lämmin ja paljon oli erilaista häiriötä ympärillä. Epelle tilanne oli vähän liian vaikea ja ei oikein keskittymisestä tullut kehässä mitään. Ennen radalle menoa Epe pötkötteli hetken maassa, mutta ei edes siinä oikein kierrokset laskeneet. Radalla Epeä kiinnosti melkein kaikki muu paitsi seuraaminen. Jotain tehtäviä saatiin onnistumaan hyvin, mutta paljon oli haukkumista ja ympäristön tuijottelua. Yhdessä kohtaa jouduin myös rauhoittamaan Epen laittamalla sen maahan, kun yltyi haukku niin pahaksi. :( Sen jälkeen onneksi loppu meni ihan ok. Radan jälkeen treenattiin vielä kehän ulkopuolella, jotta saatiin edes jotain kunnolla onnistumaan. Tällä kertaa oli kisa-alueella liian pahat häiriöt Epelle eikä nuori jätkä oikein osannut keskittyä.

Tänään käytiin puolestaan Pieksämäellä virallisissa rally-tokokisoissa. Epelle olin onneksi ottanut viilennysloimen mukaan, koska päivä oli niin kuuma. Se kyllä toimi hienosti ja häkissä Epe ei läähätellyt yhtään sen kanssa. :) Alunperinhän Sanin piti Pieksämäen kisoihin osallistua, mutta koska se jouduttiin perumaan, niin päätin, että käydään Epen kanssa harjoittelemassa siellä. Radalla oli oikeastaan kaikki Epelle vaikeimmat liikkeet (houkutus, hyppy, spriraali juosten) ja lisäksi hallissa oli riittävästi eri häiriöitä, joten päätin että Epen kanssa teemme radan hihnassa. Harmillisesti virallisissa rallykisoissa ei saa radalla palkata koiraa lelulla (tämän varmistin tuomarilta), koska sitä olisin voinut hyödyntää, kun kerran harjoitusmielessä mentiin tekemään.

Onks pakko pitää tätä jos ei haluu. t.Epe

Ennen avoluokan rataantutustumista käytin Epen kerran tutustumassa hieman halliin. Ennen meidän vuoroa mentiin halliin, kun edellinen koirakko oli radalla. Olin ottanut Epelle sen rauhottumispedin taas mukaan ja siinä jätkä sai pötkötellä, kun odotettiin meidän vuoroa. Yhtään ei treenattu mitään odottaessa. Juuri ennen kehään menoa teetin yhden pyörähdyksen Epelle, jottan sain sen hyvin mukaan. Nyt olin varannut Epelle kissanruokaa purkkiin ja näytin sille myös ennen kehään menoa mitä on mukana.

Epe oli oikein hyvin heti alusta mukana. Seuraamiset sujui kivasti ja liikkeet onnistui hyvin. Muutamissa kohdissa Epe jäi kylteillä hieman tuijottelemaan ympäristöä, mutta odotin siltä aina kontaktin ja sitten vasta jatkettiin. Käännökset meni hyvin ja oli yhdenaikaiset. Myös houkutus onnistui yllättävän hyvin. Epe oli selvästi kiinnostunut houkutuksista (ruokapurkki ja delfiinilelu), mutta käskystä luopui niistä kuitenkin. :) Myös hyppy onnistui ja Epe palasi heti takaisin seuruuseen, kun joskus sillä on tapana singota vähän liian eteen. Istu-seiso-kierrä koiran ympäri -kyltti jouduttiin uusimaan, kun kyltillä Epe bongasi kehän ulkopuolelta toisen koiran ja innostui hieman haukkumaan eikä oikein keskittynyt. Hyvin sain kuitenkin rauhoitettua tilanteen ja uusinta onnistui hyvin. Hieman Epe liikutti takajalkoja, kun kiersin sen ympäri, mutta siitä ei tuomari ollut antanut virhepisteitä.

Spiraali juosten jouduttiin vielä uusimaan, kun itse kiersin ensin vain kaksi tötteröä, mutta onneksi Epe vaihtoi sen jälkeen seuraamispuolen oikealle, jonka takia lähdin vasta uusimaan. Uusittaessa tajusin sitten tehdä liikkeen oikein ja silloin vasta hoksasin, että ekalla kerralla oli mennyt väärin. Se varmaan hämäsi, kun alun pujottelussa kyltti oli kiinni ekassa tötterössä ja spriraalissa eka tötterö puolestaan oli irti kyltistä. Spiraalissa Epe alkoi olla jo aika puuduksissa ja vaikka yritin juosta mahdollisimman hitaasti niin Epe jäi aika paljon minusta jälkeen paikoitellen käännöksissä. Niistä tuomari oli antanut yhden -1p virheen kun hihna oli kiristynyt. Lopputehtävät onnistui hyvin ja maalissa olin tosi tyytyväinen Epeen. Hyvä treeni saatiin avoluokasta. :) Kokonaisvaikutelmasta tuomari oli vähentänyt 3p haukunnan takia. Tekninen osaaminen Epellä selkeästi riittää, mutta kunhan saadaan hallinta ja häiriöt treenattua kuntoon niin voidaan kisata sitten myös ilman hihnaa. Mukava oli saada tuomarilta palkintojenjaon yhteydessä kehuja meidän radasta. :)

Avoluokan ratapiirros

Epen arvostelulomake. Hieno poika. <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.